Riskirakenteet

Riskirakenteeksi eli vaurioitumisherkäksi rakenteeksi kutsutaan rakennetta, joka on ollut täysin sallittu rakenneratkaisu rakennusajankohtanaan, mutta nykytietämyksellä kyseiset rakenteet vaurioituvat herkemmin. Riskirakenteille on tyypillistä, että vaurion syynä on yleensä kosteuden pääseminen rakenteeseen, joko ulkopuolisen kosteuden tai sisäilman kosteuden muodossa.

Mikäli rakennuksessa havaitaan riskirakenne, tulisi selvittää, onko riski toteutunut. Tämä tehdään rakenteen kuntotutkimuksen eli rakenteenavauksen avulla. Riskirakenteet on määritelty asuntokaupan kuntotarkastusta ohjaavassa suoritusohjeessa KH-90-00394.

Riskirakenteita ovat muun muassa:

BETONILAATAN PÄÄLLE PUUKOOLATTU LATTIARAKENNE:
Alapohjarakenteessa betonivalun päällä on puukoolattu lattiarakenne. Rakenteen riskinä on puurakenteen ja lämmöneristeen vaurioituminen, mikäli betonilaattaan pääsee kosteutta maaperästä tai sisäilmasta. Vaurioitumiseen vaikuttavat ulkopuolinen kosteusrasitus kuten salaojien toimivuus, maanpinnan kallistukset ja sadevesien ohjaus.

Suositusohjeessa samantapaista välipohjarakennetta ei ole määritelty riskirakenteeksi (suoritusohje päivitetty viimeksi 2007), mutta kokemuksen mukaan vaurioitumisriski tällaisessa rakenteessa on myös iso, mikäli alla olevat tilat ovat jossain rakennuksen elinkaarta olleen kylmillään, näissä on kosteutta tai ulkopuolisessa kosteusrasituksessa on tai on ollut puutteita. Tällaisia rakenteita on muun muassa useissa rintamamiestaloissa kellarin ja 1. kerroksen välissä. Tyypillinen aikakausi rakenteelle on 1940-1980-luvut.

HUONOSTI TUULETTUVA ROSSIPOHJAINEN ALAPOHJARAKENNE:
Rossipohjaisella alapohjarakenteella tarkoitetaan rakennetta, jossa maanpinnan ja alapohjan alapinnan välissä on ulkoilmalla tuulettuva ryömintätila. Mikäli ryömintätilassa ei ole tarpeeksi tuuletusaukkoja, tai nämä on tukittuna liian pitkään, on riskinä puurakenteisen alapohjarakenteen vaurioituminen. Lisäksi ryömintätilassa havaitut puutteet sekä ulkopuolinen kosteusrasitus lisäävät vaurioitumisen riskiä. Tyypillinen aikakausi rakenteelle on 1800-luvulta nykypäivään.

KAKSOISBETONILAATTARAKENNE:

Kaksoisbetonilaattarakenteessa pohjalaatan ja sen yläpuolisen betonilaatan välissä on lämmöneriste. Mikäli betonilaattojen ja lämmöneristeen väliin pääsee kosteutta, voi siitä aiheutua vaurioitumista lämmöneristeeseen ja tiivistämättömien liittymien kautta epäpuhtauksia voi päästä sisäilmaan. Lisäksi riskiä lisää rakenteen väliin sijoitetut mahdolliset vesi-/lämpöjohdot. Tyypillinen aikakausi rakenteelle on 1960-luvulta nykypäivään.

LATTIAN ALAPUOLELTA ALKAVA VÄLISEINÄRAKENNE:
Mikäli väliseinärakenne alkaa lattian alapuolelta, on riskinä seinärakenteen alaosan vaurioituminen mikäli rakenteeseen pääsee kosteutta. Yleensä kosteus nousee rakenteeseen kapillaarisesti maaperästä. Mikäli alaohjauspuun alta puuttuu kapillaarisen kosteuden katko, lisää tämä rakenteen vaurioitumista. Myös ulkopuolisen kosteusrasituksen tekijät lisäävät vaurioitumisriskiä. Tyypillinen aikakausi rakenteelle on 1960-1980-luvut.

MAANVASTAINEN SEINÄRAKENNE:
Tyypillisesti kellaritiloissa oleva betoni-tai harkkorakenteista ulkoseinää vasten tehty lämpöeristys tai koolaus sisätilan puolelle. Riskinä on lämmöneristeen ja puurakenteen vaurioituminen, mikäli ulkopuolisessa kosteusrasituksessa on puutteita esim. puutteet perusmuurin vedeneristyksessä tai salaojissa. Myös sisäilmankosteus voi päästä tiivistymään rakenteeseen. Tyypillinen aikakausi rakenteelle on 1960-1980-luvut, mutta myös yleisesti korjaustapana 1950-luvun rintamamiestaloissa.

HIRSISEINÄ ENNEN VUOTTA 1950:

Yleensä hirsirakennuksissa ensimmäiset hirsikerrat voivat vaurioitua sisäilmankosteuden sekä ulkopuolisen kosteusrasituksen vuoksi. Lisäksi yläpohjan eristelilan alueelle voi syntyä vaurioita puutteellisen ilmansulun vuoksi. Tyypillinen aikakausi rakenteelle on 1800-1950-luvut.

VALESOKKELI:

Valesokkelilla toiselta nimeltään piilosokkelilla tarkoitetaan ulkoseinärakennetta, jossa puurunko lähtee sokkelin takaa, läheltä maanpintaa, usein myös maanpinnan alapuolelta. Riskinä on puurakenteiden vaurioituminen ulkopuolisen sekä sisäpuolisen kosteuden vaikutuksesta. Tyypillinen aikakausi rakenteelle on 1960-1980-luvut.

TUULETTUMATON PUURUNKOINEN ULKOSEINÄ:
Tuulettumattomalla puurunkoisella ulkoseinärakenteella tarkoitetaan rakennetta, jossa rakenteeseen pääsee kosteutta joko ulko-tai sisäpuolelta eikä tämä pääse tuulettumaan rakenteen sisältä pois puuttuvan tai niukan tuuletusvälin vuoksi. Mikäli ulkoseinärakenteen julkisivumateriaalina on tiili, voi laastipurseet olla tukkineet tuuletusaukot. Tyypillinen aikakausi rakenteelle on 1950-1970-luvut.

RIITTÄMÄTÖN ULKOSEINÄN JA ALAOHJAUSPUUN KORKEUS MAANPINNASTA (ALLE 100 MM):
Mikäli ulkoseinän alaosan puurakenteet tai lämmöneristeet ovat alle 100 mm korkeudella maanpinnan tasosta, on seinärakenteessa riski vaurioitumiselle ja tämä suositellaan tutkittavaksi kuntotutkimuksella rakennetta avaamalla. Tällöin rakenteeseen voi päästä kosteutta ulkopuolisen kosteusrasituksen vuoksi sekä veden loiskumisen ja lumen sulamisen vuoksi.

TUULETTUMATON VINO YLÄPOHJARAKENNE:
Mikäli vesikaton suuntaiseen sisäkattoon ei ole jätetty riittävän isoa tuuletusrakoa (nykysuositus 100 mm), voi sisäilmankosteus päästä tiivistymään rakenteeseen, eikä tämä pääse tuulettumaan pois.

TASAKATTO:

Tasakatto sekä loiva- ja matalarakenteinen harja- ja pulpettikatto ovat riskirakenteita, mikäli tuuletusväli on riittämätön. Kun tuuletus ei toimi, voi kostea sisäilma päästä rakenteen sisään ja rakenteeseen tiivistyä kosteutta aiheuttaen rakenteenvaurioitumisen. Tyypillinen aikakausi rakenteelle on 1960-1980-luvut.

KATTOIKKUNA:
Vaurion aiheuttajia ovat muun muassa puutteet ikkunan huollossa ja sääoloista johtuva kosteusrasitus ikkunaan, puutteet yläpohjan tuuletuksessa ja höyrynsulussa, puutteet ikkunan ylösnostossa ja liitoksen tiiveydessä. Riskinä on kattoikkunan sekä ympäröivien rakenteiden vaurioituminen.

MIKROBIPERÄINEN HAJU TAI MUU POIKKEAVA HAJU:

Mikrobiperäinen tai muu poikkeava haju voi johtua rakenteen pinnalla tai rakenteen sisällä olevasta mikrobivauriosta. Haju on seurausta mikrobien aktiivisesta kasvusta ja aineenvaihdunnasta. Hajun syy tulee selvittää kuntotutkimuksen avulla rakennetta avaamalla.